Aktivointikampanjat / Activating campaigns


Hankkeen tärkein tavoite on aktivoida lapsia ja nuoria ja tukea heidän aktiivista elämäntapaansa. Tälle sivulle kokoamme esimerkkejä hankkeessa toteutetuista kampanjoista. Tarkemmin toiminnasta yksittäisissä kouluissa pääset tutustumaan Schools-linkistä. / The most important challenge of the project is to activate and involve children and youth. Here you can see examples of the campaigns we have launched to do that.

Syksyn 2012 aktivointikampanja:


Kevät 2012 on Turussa käytetty ensi syksyn aktivointikampanjan suunnitteluun. Siitä ISO kiitos ensimmäistä kertaa kokoontuneelle Turun lasten parlamentille! Rullaa alemmas ja lue lisää Turun lasten parlamentin toiminnasta kevään 2012 aikana. Tässä alla info syksyn aktivointikampanja etenemisestä:


Turun lasten parlamentin avustuksella valitut välineet toimitetaan kouluille viikon 36 aikana (välinetoimittaja Piresman kanssa sovittu). Toimitamme syyslukukauden alkuun oppilaille jaettavaksi lukujärjestykset, joidenkautta myös koteihin saadaan viestiä toiminnasta.

VÄLKKIS-koulutukset toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston Turun opettajankoulutuslaitoksen kanssa seuraavasti:
- viikolla 37: ke klo 12-14, to klo 8-10 tai 10-12
- viikolla 38: ma klo 12-14

OKL:n opiskelijat ovat yhteydessä VÄLKKIS-koulutuksiin osallistuvien koulujen yhdysopettajiin syyskuun alussa ja sopivat yhdysopettajien kanssa koulutusajankohdan. Koulutukset toteutetaan vanhan kaavan mukaan. Yhdysopettajan on tärkeätä olla mukana koulutuksessa!

ILMOITTAUTUMISET VÄLKKIS-koulutuksiin mielellään jo ennen kesälomia tai viimeistään perjantaina 31. elokuuta.

Välineet toimitetaan kouluille viime syksyn tapaan luokittain paketoituina. Luokkiin tulee seuraavia välineitä: jalka-, kori- ja isoja pehmopalloja, pieniä pehmopalloja, hyppynaruja, twistnauhoja, jonglöörilautasia ja -renkaita, pihaliituja. Luokkakohtaisten välineiden lisäksi tulee koulukohtainen välinesetti, joka sisältää seuraavia välineitä: kroketti, mölkky, petankki, sulkapallosettejä, sählypelisetti ja siirrettävät maalit, hulavanteet, diapoloja, norsupallo. Joitakin muutoksia välineisiin voi vielä tulla, mutta tämänsuuntaista.

ALAKOULULAISET SUUNNITTELIVAT SYKSYN 2012 AKTIVOINTIKAMPANJAN


SAS-hanke päättyy vuoden 2012 lopussa. Sitä ennen voimme toteuttaa vielä yhden ison aktivointikampanjan. Turussa SAS-hanke huipentui siihen, että kaikki alakoulujen oppilaat pääsivät Turun lasten parlamentin kautta vaikuttamaan kampanjan sisältöön ja hankittaviin välineisiin. Tavoitteena oli ideoida koulupäivän aikaiseen toimintaan ja yhdessä tekemiseen liittyviä asioita ja välineitä. Lapsille kerrottiin, että välineet hankitaan EU:n Central Baltic INTERREG IV A 2007-2013 ohjelman rahoituksella osana Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä –hanketta. Ideoinnin pohjalta valitut välineet toimitetaan kouluille kouluvuoden 2012-13 alussa.

lasten_parlamentti_2.JPGlasten_parlamentti_1.JPG

Katso ja lue lisää alla olevista linkeistä Turun lasten parlamentin kokouksesta:

http://www.ts.fi/tstv?id=5945560&type=recordvideo
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/338629/Lasten+parlamentti+Pidempia+valkkia+ja+kiipeilytelineita

http://www.youtube.com/watch?v=n8sFGqDUaAc
http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentId=354475

Kiitokset kolmelle oppilasparlamenttitoimintaa koordinoivalle opettajalle, Annukka Muurille, Pikke Syrjä-Väisäselle sekä Merja Tiusaselle hyvästä valmistelusta. Lisäksi suurkiitos jokaisen koulun oppilasparlamenttitoimintaa koordinoivalle opettajalle prosessin hyvästä toteuttamisesta omassa koulussanne. Toivon, että välitätte kiitokset myös kaikille oppilaille!

Koulujen esitykset olivat positiivisia sekä hyvin valmisteltuja ja konkreettisia. Hyviä ideoita tuli PALJON. Ihan jokaista emme kykene toteuttamaan, mutta mahdollisimman kattavaan lopputulokseen pyritään. Ehdotuksia tuli kolmenlaisia. Alla on pikainen yhteenveto kokonaisuudesta. Tämä on alustava yhteenveto. Käymme vielä tarkemmin läpi koulujen ehdotukset.

ISOMPIA PIHAREMONTTEJA VAATIVAT EHDOTUKSET

Jotkut koulut toivoivat kiipeilytelineitä, keinuja, hiekkalaatikoita, tekonurmikenttiä, palloseiniä, karuselleja, telineitä reppuja varten, penkkejä jne. Kaikki nämä ovat isompia piharemontteja vaativia välineitä, joita emme pysty hankkimaan hankerahoituksella. Oli kuitenkin hienoa ja oivaltavaa, että oppilaat nostivat tällaiset ideat esille parlamentissa. Kuuntelemassa oli paljon Turun keskeisiä päättäjiä, ja näin saimme nostettua esille tärkeätä koulupihojen kunnostusasiaa.

VÄLINETOIVEITA, JOITA VOIMME TOTEUTTAA HANKERAHOITUKSELLA

Suurin osa ehdotuksista oli välineitä, joita meillä on mahdollisuus hankkia hankerahoituksella. Eniten toivottiin erilaisia palloja, kuten jalka- ja koripalloja, pieniä pehmopalloja, amerikkalaisia jalkapalloja, footbageja, tennispalloja, sulkapallovälineitä jne. Myös siirrettävät maalit ja sählyvälineet olivat toivelistalla usein. Toivottujen listalla olivat myös pitkät ja lyhyet hyppynarut, hulavanteet, pihakroketit, pihaliidut, petankit, mölkyt sekä sirkus- ja tasapainoiluvälineet. Välineet alueen ja koulupihan siivoukseen nostettiin esille, kuten myös kukkasipulit pihan kaunistukseen. Välineet luonnon tutkimiseen olivat myös varteenotettava idea.

ASIOITA, JOITA KOULU VOI TOTEUTTAA

Koulujen ehdotuksissa nousi esille myös paljon sellaisia ideoita, joita koulu voi itse toteuttaa. Ehdottomasti suosituin oli se, että välitunneilla voisi olla musiikkia. Tähän olisi tietysti helppo liittää myös tanssia. Pihamaalaukset nostettiin esille, ja muistutammekin kouluja edelleen tästä mahdollisuudesta. Pidemmät välitunnit nostettiin esille lasten toiveena. Tämä on varmasti yksi asia, jota voisimme konkreettisemmin pohtia Turussa. Oppilaiden tai opettajien toteuttamat toimintaradat ja niiden kiertämisestä kerättävät pisteet luokittain on hyvä mahdollisuus koulun tasolla. Toimintaratojen toteutuksessa voisi hyödyntää hankkeen kautta hankittuja välineitä.



IDEAIMURI -TYÖKALU LASTEN JA NUORTEN OSALLISTAMISEEN
(MÕTTETAHVEL, IDÉKARTA)

Luokkiin_menevä_juliste_kuva.JPGseinalakana.JPG

SAS-hankkeen keskeisenä haasteena on edistää lasten ja nuorten aktiivista elämäntapaa ja osallistumista. Emme saa liikaa miettiä ja valmistella asioita aikuisten kesken, vaan lapset ja nuoret tulee osallistaa positiivisella tavalla jo asioiden määrittely- ja valmisteluvaiheessa.

Ideaimuri -työkalu on toteutettu yhdessä koulujen sekä hankkeen koulutyöryhmän ja tutkimusryhmän kanssa. Se on monikäyttöinen työkalu, jonka avulla voidaan käsitellä hyvin monenlaisia asioita oman luokan tai koko koulun kesken. Ideaimuri -työkalu on suunniteltu kestämään useampia vuosia jokaisen luokan käytössä. Sitä voi hyödyntää opetuksessa monella tavalla:
- oppilaskunta- tai oppilasparlamenttityöskentelyssä
- luokanvalvojan tunnilla
- oppilaanohjauksessa, koulumenestykseen liittyvässä keskustelussa
- terveystiedon tai miltei minkä tahansa aineen teemojen pohdinnassa,
- turvataitojen tai Kiva Koulu -teemojen käsittelyssä
- oman luokan asioiden, sääntöjen jne. valmistelussa
- koulukiusaamisesta keskustelussa
- keskustelu- ja väittelytaitojen kehittämisessä osana äidinkielen opettamista,
- koulun teemapäivien, luokkaretkien ym. suunnittelussa jne. jne.

Jokainen opettaja ja koulu voi halutessaan löytää oman tapansa hyödyntää tätä työkalua.

Miten käytät Ideaimuri –työkalua?

Jokainen luokka saa oman kestävän nelikenttäisen Ideaimuri -julisteen. Se kiinnittyy alustaan itsestään staattisella sähköllä ja on helposti ilman teippiä tms. käytettävä. Staattisuuden hävittyä se on edelleen helppo kiinnittää pienillä teipinpaloilla. Julisteen lisäksi jokainen luokka saa aluksi pinon post it -muistilappuja julisteeseen kiinnitettäväksi.

HUOMAA siis, että julisteeseen ei ole tarkoitus kirjoittaa, vaan käyttää siihen kiinnitettäviä muistilappuja. Näin julistetta voi käyttää pitkään ja eri teemojen käsittelyyn.

Keskusteltava asia mietitään yhdessä. Se kirjoitetaan taululle tai jaetaan paperille kirjoitettuna. Tämän jälkeen asiasta kirjoitetaan muistilapuille niin hyviä (+) kuin huonojakin (-) puolia ja sijoitellaan niitä julisteen oikeisiin nelikenttiin. Tämän jälkeen niistä voidaan tehdä yhteenvetoa ja miettiä keinoja hyvien puolien edistämiseksi ja huonojen ehkäisemiseksi (=). Lopuksi voidaan vielä pohtia esimerkiksi, mitä tulee tehdä, jotta nämä asiat toteutuvat (mitä voidaan tehdä itse, mihin tarvitaan apua jne.) tai teemaan edelleen liittyviä epäselviä tai haastavia puolia (?). Mitä siis pohditte julisteen nelikentissä:
+
asiaan liittyvät hyvät puolet: mikä siinä hyvää ja positiivista, mitkä ovat teemaan liittyvät vahvuudet tai mahdollisuudet, mitä toivotaan tapahtuvan, mitä pidetään hyvänä tai tavoiteltavana jne.
-
asiaan liittyvät huonot puolet: mikä on huonoa ja negatiivista,mitkä ovat teemaan liittyvät heikkoudet tai uhat,mitä ei toivota tapahtuvan,mitä pidetään huonona tai ei-toivottuna jne.
=
yhteenvetoa hyvistä ja huonoista puolista: mitä keinoja on edistää hyviä ja ehkäistä huonoja puolia jne.
?
mitä voimme konkreettisesti tehdä asioita edistääksemme: mitä voimme tehdä itse,mihin tarvitsemme apua,mitä välineitä ym. tarvitsemme,mitä epäselvää,haasteellista,ongelmia teemaan vielä liittyy jne.

Luokkiin tulevien julisteiden lisäksi jokaiseen kouluun tulee yksi iso, koulun nimellä varustettu ”seinälakana”. Tämä mahdollistaa ideaimuri -työskentelyjen yhteenvedot koulutasolla. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi vanhempainilloissa keskustelun apuna. Samalla lakana voi toimia koulunne ”mainoksena” eri tilaisuuksissa jne. Säilyttäkää sitä näkyvällä paikalla koulunne seinällä. Tehkää siitä elävä näyteikkuna kouluunne!

IDEAIMURI -TYÖSKENTELY, KEVÄT 2011 - SYKSY 2011

Ideaimuri –työkalu otetaan Turun ja Tallinnan kouluissa käyttöön seuraavan tehtävän avulla:

Käsitelkää alla esitetyt kysymykset luokissa oppilaiden kanssa. Kirjoittakaa vastauksianne muistilapuille ja kiinnittäkää niitä Ideaimuri –julisteen oikeisiin kohtiin. Voitte toteuttaa työn esimerkiksi pienryhmätyöskentelynä tai opettajan ohjaamana keskusteluna. Sen voi toteuttaa vaikkapa yhteisesti kummiluokkien kesken. Jokainen koulu ja luokka voi miettiä itselleen sopivimman tavan toteuttaa tehtävä. Tärkeintä on,että jokainen oppilas osallistuu keskusteluun aktiivisesta ja turvallisesta koulupäivästä!

Ideaimuri –työskentelyn teema: HYVÄ KOULUPÄIVÄ JA MITEN VOIMME SITÄ EDISTÄÄ?

Miettikää ja kirjoittakaa (+) osioon asioita,joita tulee mieleen liittyen ajatukseen: ”Laura / Lassi tunsi koulupäivän jälkeen olonsa iloiseksi ja pirteäksi. Hänellä oli hyvä olo. Minkälainen hänen koulupäivänsä oli ollut? Mitä koulupäivän aikana oli tapahtunut?

Miettikää ja kirjoittakaa (-) osioon asioita,joita tulee mieleen liittyen ajatukseen: ”Laura / Lassi tunsi koulupäivän jälkeen olonsa surulliseksi ja tylsäksi. Hänellä oli ikävä olo. Minkälainen hänen koulupäivänsä oli ollut? Mitä koulupäivän aikana oli tapahtunut?

Miettikää ja kirjoittakaa (=) osioon ideoita siitä,miten voimme saada aikaan hyvää oloa tuottavia asioita ja miten voimme estää ikävää oloa aiheuttavia asioita.

Miettikää ja kirjoittakaa (?) osioon ideoita siitä,mitä näistä asioista voitte tehdä itse ja mihin tarvitsette apua (välineitä,ohjausta,tarvikkeita jne.). Kirjoittakaa myös,mitä välineitä,tarvikkeita,ohjausta tms. tarvitsette.

Kun aiheet on käsitelty luokissa, kootkaa ne vielä yhteen koulun tasolla isolle Ideaimuri –seinälakanalle. Tässä koontivaiheessa voitte hyödyntää esimerkiksi koulunne oppilasparlamenttia, -neuvostoa tai -kuntaa: jokaisen luokan edustaja tuo oman luokkansa panoksen koulun yhteiseen Ideaimuriin.

Koulutason yhteenveto toimitetaan tiedoksi Anulle syyskuun 15. päivään 2011mennessä. Tämä on tärkeä, sillä SAS-hankkeen vuoden 2012 aktivointikampanja rakennetaan näiden ideoiden pohjalta.

ANTAKAA SIIS AJATUKSEN LENTÄÄ, ALKÄÄ KARSIKO HULLULTA TAI MAHDOTTOMALTAKAAN TUNTUVIA HETI POIS. NIISSÄ VOI PIILLÄ LOISTOKKAAN KAMPANJAN IDEA!

KAIKEN MAAILMAN PELIT JA LEIKIT (2010-11):

logo_suomi.JPGlogo_ruotsi.JPG


"Kaiken maailman pelit ja leikit" on Turun alakoulujen vuoden 2010-11 välituntitoiminnan aktivointikampanja. Kaikki luokat saavat sen myötä oman monipuolisen välituntikorinsa.Kori sisältää jalkapallon, ison pehmopallon, 3 pientä pehmopalloa, hyppysäkin, kaksi hyppynarua, jojon, twistnauhan, pehmofrisbeen, hulaventeen sekä pihaliidut.

kuva_välineistä.JPG

kuva_valinekori.JPG

Oman luokkansa välituntikorista jokainen oppilais varmasti löytää itseään kiinnostavan välituntivälineen.

Yhteiset säännöt välineiden käytölle


On tärkeää luoda joka koulussa ja luokassa korin käytölle omat positiiviset säännöt. Tärkeätä on, että kaikki saavat mahdollisuuden käyttää kaikkia välineitä, välineistä pidetään hyvää huolta ja ennen kaikkea se, että kaikki otetaan mukaan leikkeihin ja peleihin.

Välkkikset kannustavat mukaan toimintaan


Kampanjaan liittyy lähes jokaisella alakoululla toteutettava Välkkis-välituntiliikuttajakoulutus. Sen toteuttavat Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat. Osallistujat ovat 5.-6. luokkien oppilaita, jotka koulutuksen jälkeen voivat toimina oman koulunsa välituntitoiminnan järjestäjinä - Välkkiksinä.

Koulut itse voivat päättää, kuinka usein Välkkis-välitunteja pidetään. Hyväksi käytännöksi on osoittautunut 1-2 välkkis-kertaa viikossa. Myös vapaalle omalle leikille on hyvä jättää riittävästi mahdollisuuksia. Usein yksi hyvä Välkkiksiltä opittu leikki voi kantaa vaikka kuukausia eteenpäin! Välkkikset voivat ohjata erilaisia pelejä ja leikkejä tai vaikkapa opettaa pienemmille itse jo osaamiaan temppuja. Tärkeätä on, että kaikki otetaan mukaan, erityisesti ne vähän ujommat ja syrjään vetäytyvämmät.

Välkkikset saavat koulutuksen jälkeen henkilökohtaiset Välkkis-diplomit sekä Välkkis-paidat käytettäväksi Välkkis-välitunneilla.Monessa koulussa oppilaat ovat innokkaasti markkinoineet toimintaansa itse tehdyilla julisteilla sekä keskusradion kautta kuuluttamalla. Diplomin alla on kaksi kuvaa Hannunniitun koulun välituntiliikuttajien taiteilemista julisteista koulun seinällä.

välkkis_diplomi_ilman_reunoja_30.jpg
Hannunniittu_valituntileikittaja1.jpgHannunniittu_valituntileikittaja2.jpg

Vanhemmat mukaan!


Kaiken maailman pelit ja leikit ulottuu koteihin asti. Huoltajat saavat lastensa mukana tai Wilman kautta lasten hyvinvointiin ja aktiiviseen elämäntapaan liittyviä viestejä. Samalla perheitä kannustetaan yhteiseen leikkimiseen ja pelailuun. Vanhempien, isovanhempien, kummien naapureiden jne. toivotaan myös kertovan omista lapsuuden leikeistään ja peleistään. Näitä pelejä ja leikkejä voi ilmoittaa osoitteeseen: anu.oittinen@turku.fi.

Välituntikorin välineet ovat kuluvaista sorttia. Vinkkinä vanhempainyhdistyksille, jotka pohtivat konkreettisia tapoja tukea koulun toimintaan, voisi heittää välineiden uusimisen silloin tällöin!




Miten kampanja etenee?


Korien toimitus kouluille viikolla 36
Välineiden toimitus kouluille viikoilla 36-37
Välkkiskoulutukset viikoilla 37-38 etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti.

Muistakaa kiinnittää koreihin 31.8. jaetut nimilapukkeet mukana tulleilla nippusiteillä.
Lajitelkaa välineet koreihin niin, että joka luokan koriin tulee kaikki välineet.
Järjestäkää jokin mukava tapahtuma välieniden käyttöön ottoon liittyen.

Tällä ohjeistuksella luodaan kampanjalle vain runko. Tehkää te siitä oman koulunne näköinen! Kertokaa toiminnastanne oman koulunne nettisivuilla ja tiedotteissa.

Leikinarvontalaatikko kokosi yhteen Kaiken maailman pelit ja leikit -kampanjan


Vanhempien meille kertomista, itse aikoinaan leikkimistään peleistä ja leikeistä koottiin korttisarja antamaan vinkkejä välituntitoimintaan. Vanhemmilta saatuja vinkkejä täydennettiin Turun yliopiston Turun opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoiden tuottamilla, peleistä ja leikeistä eri puolilla maailmaa:

kuva_leikkiboxi.JPG

Leikkikortit:

IMG_1163.JPG
IMG_1164.JPG
IMG_1169.JPG
IMG_1168.JPG
IMG_1167.JPG
IMG_1166.JPG
IMG_1170.JPG

SALAISUUKSIEN SIRKUS (2009-10):


Sirkus aktivoi Turun kouluissa kouluvuoden 2009-10 ajan. Kampanja toteutettiin yhdessä koulujen, opetuspalvelukeskuksen, Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen, Turun Taideakatemian sirkuksen suuntautumisvaihtoehdon sekä Turun Sirkus ry:n kanssa. Koulut saivat välitunti- tai muuta toimintaa aktivoivia sirkusvälineitä, välineiden teko-ohjeita ja Tirhetööri Törppösen temppuvinkkeja ja äänikirjeitä. Vitos- ja kutosluokkien oppilaista koulutettiin välituntiliikuttajia. Katso alta koulujen virtuaalisirkusesityksiä:

Circus was selected as a theme to activate in Turku during the school year 2009-10. The campaign was created together with schools, School Center, University of Turku, Turku University of Applied Sciences and Turun Sirkus ry. All the schools got circus equipment to be used during the breaks or in other occasions. Fifth or sixth grade pupils were inspired and instructed to act as break time activators for younger pupils.









Esimerkkejä koulujen saamista sirkusvälineistä. / Examples of the circus equipment which were used to launch the SAS project in Turku:



Koulut saivat salaperäiseltä Tirehtööri Törppöseltä temppuvinkkejä luokkiin jaettujen julisteiden muodossa. Temppujen ideana oli se, miten välineitä voi käyttää temppuiluun yhdessä, isommalla porukalla. / Schools have received activating posters with "circus tricks" to practice together. There is a mysterious "Tirehtööri Törppönen" who, from time to time, contacts schools and gives his hints on how to use the equipment. The hints of Tirehtööri Törppönen were brought to schools with activating posters:








Tirehtööri Törppönen also sent schools voice mail to inform about his ideas: